Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen hallitus päätti torstaina 27. maaliskuuta esittää aluevaltuustolle yli 48 miljoonan euron negatiivisen tuloksen kirjaamista taseeseen. Koska ylijäämiä ei edellisiltä ...
Jäähallin suunnittelussa on ilmennyt kritiikkiä logistisista ja toiminnallisista ratkaisuista. Kahden kaukalon sijoittaminen ...
Suomi on demokraattinen maa, jonka arvot perustuvat kristillisiin arvoihin, Tiina Sinkkonen kirjoittaa.
Mediakonserni Keskisuomalainen ja sen valikoidut kumppanit (37) käyttävät evästeitä ja käsittelevät henkilötietoja, kuten ...
Toiminnasta vastaa Wuorion TKK-Telakka Oy – hän on omistanut telakkakiinteistön alusta pitäen. Loviisan satamassa Valkossa ...
Nesteeltä saatavat yhteisöverotuotot kutistuvat viime vuoden tappiollisen tuloksen myötä. Vihreä siirtymä sai korvapuustin, ...
Sähköpotkulautoihin liittyviä haittapuolia on ratkottu onnistuneesti monessa kaupungissa, Mikko Valtonen kirjoittaa.
Myös miesten ja naisten keskieläkkeissä on huomattavat erot. Samu Karvala Tänään 6:00 Sipoo ja Porvoo ovat ainoat ...
Porvoon kaupungin viime vuoden lopullinen tilinpäätös on valmistunut. Se osoittaa tilinpäätössiirtojen jälkeen kaksi ...
Poikkeuksellinen ruuhka ja maksuttomien hoitotarvikkeiden tilausten viive johtuu Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen mukaan ...
Porvoon Citymarket nousee parhaillaan hitaasti, mutta varman oloisesti kaupungin Länsirannalle. Kun laajan rakennustyömaan ...
Henkilöstöjohtaja on huolissaan kasvaneista lyhyistä poissaoloista, joista osa johtuu henkisestä kuormittumisesta.
Some results have been hidden because they may be inaccessible to you
Show inaccessible results