Pitkän ajan säätilastojen mukaan keskimääräiset ylimmät lämpötilat ovat Suomessa 20. huhtikuuta tienoilla maan eteläosassa ...
– Petteri Orpon (kok.) hallitus jatkaa siis edeltäjänsä työtä laadukkaan jatkovalmistelun pohjalta, jotta saamme suomalaisten ...
Euroopan sirpaloitunut lennonjohtojärjestelmä on jo kauan ollut tehoton ja johtanut myöhästymisiin ja turhautumiseen. Toisin kuin Yhdysvallat, joka on yhtä toiminnallista ilmatilaa, Eurooppa jakautuu ...
Amerikkalaisen lentoyhtiö United Airlinesin lentokone joutui tekemään U-käännöksen kesken matkan, koska koneen lentäjä huomasi unohtaneensa passinsa kotiin. Asiasta kertoo The Independent.
– Tällä hetkellä eurooppalaiset markkinat odottavat, meidän keskeiset markkina-alueemme odottavat. Suomessa alkavat olla ...
Kansanedustaja suhteuttaa 166 miljoonaa euroa siihen, että valtio rahoittaa hyvinvointialueita noin 26 miljardilla eurolla.
Hallitus on julkaissut tiedotteen, jossa se kertoo, miten julkisuudessa viime aikoina puhuttaneet sosiaali- ja ...
Toiseksi suurinta investointiavustusta hakee aiemmin tuntematon Saloon rekisteröity FiMeOh Oy, joka hakee 140 miljoonaa euroa ...
Italialainen pesukoneita valmistava Ariston Group palaa Venäjälle ensimmäisenä länsimaisena yrityksenä sen jälkeen, kun ...
Ensimmäisen muumiromaanin julkaisusta tulee kuluneeksi 80 vuotta. Muumien luojan Tove Janssonin Muumit ja suuri tuhotulva ...
Kevään katupölykausi on käynnissä pääkaupunkiseudulla. HSY:n mittausten mukaan ilmassa on ollut viime viikkoina runsaasti ...
Emme ole nyt Ylivieskassa, vaan Helsingin Narinkkatorilla, jonne on ilmestynyt puolueiden telttoja ja vaalikojuja. Hint on ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results