Jatkuva pienen huuhtelun käyttö voi kostautua etenkin, jos talossa on tietynlainen putkisto. Kokenut putkimies kertoo nyt ...
Yli sadan hehtaarin hankkeen taustalla on varainhoitoyhtiö Blackstone. Tontteja datalle. Datakeskuksia kaavaillaan Suomeen ...
F-35-hävittäjät ovat yhdysvaltalaisia. USA:n ulkopolitiikan täyskäännös Donald Trumpin toisella presidenttikaudella on ...
Venäjän asevoimien komentaja Valeri Gerasimov on korostanut aseellisen taistelun olevan vain yksi sodankäynnin muoto, sanoo ...
Padel X:n suurin vuokranantaja Waasa Kiinteistöt haki yhtiötä konkurssiin tänään torstaina. Sekä konkurssihakemus että yhtiön ...
Yrityssaneerauksessa tapahtumajärjestäjä Loud’n Live Promotions Oy:n velkoja leikataan 3,3 miljoonalla eurolla.
Nordean pääekonomisti Jan von Gerichin mukaan 25 prosentin autotullit tuovat ”ylimääräistä jarrua jo valmiiksi heikolle ...
Lisäksi Uudessakaupungissa valmistetaan Mercedeksen kompaktia A-sarjaa. Tämä malli rajautuu ainakin Uudenkaupungin osalta ...
Kuopiolainen Bon Group osti Vanajanlinnan ja muut yhtiöön kuuluvat kohteet. Nopeasti kasvanut yhtiö haluaa laajeta edelleen ...
Hallitus pyrkii vaikuttamaan Euroopan komissioon, jotta valkoposkihanhien metsästys olisi jatkossa mahdollista.
Analyysiyhtiö Clock & Cloud ennakoi geopoliittisten riskien vaikutuksia liiketoimintaan. Yritys keräsi 1,5 miljoonan euron ...
Vuoden 2024 verotuspäätökset eli alustavat tiedot vuoden mätkyistä tai palautuksista ovat nyt nähtävillä. Tarkista tilinumero ...